Pahoittelen raportointikatkosta jälleen kerran!

Lasten kyläily meni oikein hyvin, minä se taas vaan turhia hermoilin. Itse asiassa muksut katsoivat hämmästyneinä Debiä ja kyselivät että "TÄÄKÖ muka on se arka kissa?". Se hyöri kovasti meidän jaloissa ja selitin, että se arkailee kovasti käsiä ja ensin sen täytyy antaa itse tulla haistelemaan sormea. 7- vuotias ehti hipaista Debiä selästä ja hihkaisi "KERKESIN!", muttei Debi siitä traumatisoitunut vaikka hilpaisikin vikkelästi karkuun. Seuraava askel oliskin varmaan, että saatais ihan pikkumuksuja kylään - Sellaisia alle 6- vuotiaita - mutta lähipiirissä ei taida niin pieniä olla. Viitsiskö joku diilata pari...

Eniten taisin jänskäillä Mossen suhteen. Sen edellisestä lapsikontaktista oli monta monta vuotta eikä se ollut kovin positiivinen. Silloisen kämppiksen sukulaislapsi lukisti sen ja itsensä kylppäriin, ja Mosseparka oli tietysti peloissaan. Koputtelin oveen huolestuneena kun muksu alkoi kailottamaan: "IIK! HYI! TUHMA KISSA RAAPII! MINUN TÄYTYY NYT RANKAISTA SINUA!". Kun ovi vihdoin suostuttiin avaamaan, Mosse oli lyttääntynyt kauhusta kankeana pesukoneen päälle seinää vasten, tassut ojossa ja häntä viuhuen. Onneksi kumpikin säilyi ehjänä.

Pienenpieniä rapsutuksia

Pitipä heti tulla raportoimaan - Debi antoi rapsuttaa itseään leuan alta. Maitonapin siivellä tietysti mutta silti! Parasta koko spektaakkelissa oli se ilme. Tavallaan järkyttynyt, tavallaan hullaantunut, tavallaan hämmentynyt. "Kamalaa! Eiku oho, tuntuukin aika kivalta". Lopetin kuitenkin hyvissä ajoin etten vaikuttaisi neidin mielestä röyhkeän tungettelevalta.

Päivällisen tarjoilemisen yhteydessä pääsee ehdottomasti parhaiten hipelöimään Debiä. Sen turkki on hirmuisen pehmeä, ja vaikka se onkin pieni rimpula roikkumahalla varustettuna niin yleiskunto on selvästi tosi hyvä.

Huomenna meille tulee lapsia kylään. Lasten seura on meidän omille kattiloillemmekin melkoisen harvinaista joten mielenkiintoista tulee olemaan.

Petipuuhia.

Eilen aamulla Debi tuli viimeinkin sänkyyn oikein kunnolla oleilemaan. Se etsiskeli sopivaa paikkaa jalkopäässä ja parkkeerasi sitten jalkojeni päälle. Mosse ei ole mikään kainalossa nukkuja joten Iines on saanut tähän asti pitää sängyn ja siinä nukkuvat unenlämpöiset ihmiset jotakuinkin omana reviirinään. Se ei siis järin ilahtunut kun Debi lähti pian tunnustelemaan voisiko sekin kenties tulla mahan päälle, vaan latasi kaksin tassuin Debiä naamatauluun. Lopputulos oli että molemmat häipyivät.

Mutta olen silti otettu moisesta luottamuksen osoituksesta!

Parit fotot.

Ketkujen metkut.

Debillä oli eilen rankka ilta.
Kaikilla kissoilla tuntui olevan joku yleinen känkkäränkkyys meneillään. Mossella on tapana leikkiä toisinaan vähän turhan rajusti mutta tällä kertaa se innostui runttaamaan ilmeisesti niin kovasti että Debiin sattui, nimittäin havahduin kirjan äärestä kiukkuiseen rääkäisyyn. Kun menin katsomaan, Debi kyhjötti nojatuolin takana ja Mosse puuskutti lähistöllä hengästyneenä. Iltaraksuja antaessani Iines vuorostaan heittäytyi ilkimykseksi. Debi oli omalla kupillaan ja Iines omallaan mutta viimeksimainittu oli tilanteeseen tyytymätön ja lätkäisi Debiä kipakasti otsikkoon. Onneksi Debi uskaltautui hetken päästä takaisin syömään eikä mitään vahinkoa tapahtunut.
Voi hyväntahtoista raasua kun joutuu välillä sietämään näitä meidän ketkujen metkuja...

Jalat ovat jo Debille täysin ok. Minä saan mm. harppoa koipieni kanssa sen yli ja vierestä miten tykkään eikä lattialla säkkituolissa lekottelevan miehenkään jalkojen kohdalla tehdä enää mitään kilpajuoksuspurttia. Välillä saa kyllä olla askelten kanssa varovainen kun Debi on kova kiehnäämään ja muutaman kerran ollaan jo meinattu mennä umpisolmulle.

Testasin eilen uutta kikkaa käsiin totuttamisessa. Aina kun sormi hipaisi Debin naamaa, se sai heti maitonapin. Eli, käsi on ok koska sitä seuraa positiivinen asia. Ainakin toivottavasti. Tätä täytyisi kyllä harjoittaa todella paljon että se alkaisi oikeasti toimia. We'll see...