Uutisia!

Ja oikein hyviä uutisia ovatkin, kodikkaita ellen sanoisi.

Debi sai oman hyvän kodin! Uusi koti sijaitsee täällä Lappeenrannassa ja Debillä on siellä kavereina kaksi kissaa, Gerda ja Lyyra. Kaikki on mennyt kuulemma tosi hyvin - Niin hyvin että siellä on uskallettu hypätä jo sänkyyn nukkumaseuraksi. Hyvä Depsukka! Terkkuja sinne meiltä kaikilta.

(Mossea ensin vähän kummastutti toisen kamun häipyminen mutta onhan sillä onneksi tuo tuttu rinsessansa Iines.)

"Mikä vieras kissa täällä on ja miksi se on niin vihainen?!"

Jonkin aikaa sitten ajattelin pitkästä aikaa testata netistä löytyvien kissaäänien vaikutusta noihin. Olen niillä aikaisemmin "viihdyttänyt" vain Iinestä ja Mossea, Debiä siis en. No, olipahan viihdettä kertakaikkiaan. Sitä olisi tietysti voinut valita ajankohdan vähän paremmin, eikä niin että kattilat ovat päivänokosilla kuka missäkin... Sillä sekunnilla kun ensimmäinen kissakarjaisu kantautui kaiuttimista, Debi pomppasi säikähtäneenä verhon takaa lattialle. Iines näytti ainoastaan hämmentyneeltä ja Mosse tuli kiertelemään tietokoneen ympärille kiinnostuneena, niin kuin aiemminkin.

Tämän jälkeen Debi kyykötti olohuoneen pöydän alla loppupäivän eikä suostunut tulemaan pois edes herkuilla houkutellen. Ja kun se viimein uskalsi lähteä liikkeelle, se kierteli joka nurkan läpi etsien jotain vierasta otusta. Se vaikutti luulevan että tämä outo rääkyjä on suuttunut nimenomaan sille. Voi raasua kun joutui höselön emännän päähänpiston uhriksi.

Tässä linkki, suosittelen olemaan soittamatta ensimmäisiä "angry"- nimettyjä ääniä ensimmäisenä... ;)
http://www.pawsonline.info/feline_sounds.htm

Lojaali kaveri osa 2.

Nyt on jäänyt Debin totutukset ja extra-huomioimiset vähemmälle kun Mosse meni ja sairastui. Mutta nyt homma jatkuu kun kaveri on taas takaisin raiteillaan.

Mossella oli tosiaan vatsa-/suolistotulehdus johon se sai vatsan suoja-ainetta (Promaxia) ja Kefavet- antibiootit. Huoli oli kova, kun juro mutta leikkisä mörökölli olikin yhtäkkiä apaattinen ja ruokahaluton. Ihmiset jotka ei Mossea tunne kunnolla eivät varmaan olisi huomanneet mitään muutosta koska Mosse on tuttujen ihmisten kanssa ihan erilainen. (no, kaipa aika monikin kissa on)
Mosse siis lähinnä nukkui (ja oksenteli) ja tavoistaan poiketen Debikin vain lekotteli kaiken aikaa. Välillä se kävi hienotunteisesti nuuhkuttelemassa sairastavaa kamua ja pälyili ympärilleen josko löytyis jotain kiinnostavaa aktiviteettia, mutta tuli siihen tulokseen että koisitaan nyt sitten kaikki.

Onneksi Debi ja Iines säilyivät silti terveinä. Mietin kyllä että Debiä on varmasti todella helppo lääkitä sillä se on niin perso ruoalle etten vaan pysty uskomaan että mikään lääke jää syömättä jos sen piilottaa sapuskan joukkoon. Maitohappobakteerivalmisteella kyllästettyä piimää se olisi latkinut varmaan litran ja meinasipa tuo popsia jopa Mossen antibiootinkin.

Nyt kattimaakarit viettää taas normaalia arkea, eikä Debin tarvitse enää katsella kauhistuneena kun runnon sen vastaanhangoittelevalle lajitoverille pilleriä naamaan :D

P.S Eiks ole ihanat nuo viehkeän punaruskeat viirut Debin silmäkulmissa!

Lojaali kaveri

Vaikka Iines onkin lätkinyt välillä tiheästikin Debuskaa kuonoon niin se puolusti silti naarasrintamaa kiihkeästi kun röyhkeä karju alkoi sikailemaan. Muistaakseni olen jo aiemmin maininnut Mossen tavasta härkkiä ja runtata tyttökissoja välillä niin tarmokkaasti että tytsyiltä palaa käpy... No taas kerran Iines lekotteli säkkituolissa unisena ja Mosse tuli uhmakkaasti puhisemaan ja hyökkimään sen ympärille. Nopeasti tilanne meni kipakaksi painimiseksi ja tilanteeseen tyytymätön Iines alkoi sähistä koska Mossella oli auttamattomasti ylivalta. Debi oli sillä aikaa hiipinyt Mossen taakse. Ensin se tyytyi tuijottamaan silmät ymmyrkäisin tilannetta kunnes veti ässän hihasta ja puraisi Mossea perseeseen. Tilanne laukesi siihen. Niin sitä pitää!

Pahoittelen raportointikatkosta jälleen kerran!

Lasten kyläily meni oikein hyvin, minä se taas vaan turhia hermoilin. Itse asiassa muksut katsoivat hämmästyneinä Debiä ja kyselivät että "TÄÄKÖ muka on se arka kissa?". Se hyöri kovasti meidän jaloissa ja selitin, että se arkailee kovasti käsiä ja ensin sen täytyy antaa itse tulla haistelemaan sormea. 7- vuotias ehti hipaista Debiä selästä ja hihkaisi "KERKESIN!", muttei Debi siitä traumatisoitunut vaikka hilpaisikin vikkelästi karkuun. Seuraava askel oliskin varmaan, että saatais ihan pikkumuksuja kylään - Sellaisia alle 6- vuotiaita - mutta lähipiirissä ei taida niin pieniä olla. Viitsiskö joku diilata pari...

Eniten taisin jänskäillä Mossen suhteen. Sen edellisestä lapsikontaktista oli monta monta vuotta eikä se ollut kovin positiivinen. Silloisen kämppiksen sukulaislapsi lukisti sen ja itsensä kylppäriin, ja Mosseparka oli tietysti peloissaan. Koputtelin oveen huolestuneena kun muksu alkoi kailottamaan: "IIK! HYI! TUHMA KISSA RAAPII! MINUN TÄYTYY NYT RANKAISTA SINUA!". Kun ovi vihdoin suostuttiin avaamaan, Mosse oli lyttääntynyt kauhusta kankeana pesukoneen päälle seinää vasten, tassut ojossa ja häntä viuhuen. Onneksi kumpikin säilyi ehjänä.

Pienenpieniä rapsutuksia

Pitipä heti tulla raportoimaan - Debi antoi rapsuttaa itseään leuan alta. Maitonapin siivellä tietysti mutta silti! Parasta koko spektaakkelissa oli se ilme. Tavallaan järkyttynyt, tavallaan hullaantunut, tavallaan hämmentynyt. "Kamalaa! Eiku oho, tuntuukin aika kivalta". Lopetin kuitenkin hyvissä ajoin etten vaikuttaisi neidin mielestä röyhkeän tungettelevalta.

Päivällisen tarjoilemisen yhteydessä pääsee ehdottomasti parhaiten hipelöimään Debiä. Sen turkki on hirmuisen pehmeä, ja vaikka se onkin pieni rimpula roikkumahalla varustettuna niin yleiskunto on selvästi tosi hyvä.

Huomenna meille tulee lapsia kylään. Lasten seura on meidän omille kattiloillemmekin melkoisen harvinaista joten mielenkiintoista tulee olemaan.

Petipuuhia.

Eilen aamulla Debi tuli viimeinkin sänkyyn oikein kunnolla oleilemaan. Se etsiskeli sopivaa paikkaa jalkopäässä ja parkkeerasi sitten jalkojeni päälle. Mosse ei ole mikään kainalossa nukkuja joten Iines on saanut tähän asti pitää sängyn ja siinä nukkuvat unenlämpöiset ihmiset jotakuinkin omana reviirinään. Se ei siis järin ilahtunut kun Debi lähti pian tunnustelemaan voisiko sekin kenties tulla mahan päälle, vaan latasi kaksin tassuin Debiä naamatauluun. Lopputulos oli että molemmat häipyivät.

Mutta olen silti otettu moisesta luottamuksen osoituksesta!

Parit fotot.

Ketkujen metkut.

Debillä oli eilen rankka ilta.
Kaikilla kissoilla tuntui olevan joku yleinen känkkäränkkyys meneillään. Mossella on tapana leikkiä toisinaan vähän turhan rajusti mutta tällä kertaa se innostui runttaamaan ilmeisesti niin kovasti että Debiin sattui, nimittäin havahduin kirjan äärestä kiukkuiseen rääkäisyyn. Kun menin katsomaan, Debi kyhjötti nojatuolin takana ja Mosse puuskutti lähistöllä hengästyneenä. Iltaraksuja antaessani Iines vuorostaan heittäytyi ilkimykseksi. Debi oli omalla kupillaan ja Iines omallaan mutta viimeksimainittu oli tilanteeseen tyytymätön ja lätkäisi Debiä kipakasti otsikkoon. Onneksi Debi uskaltautui hetken päästä takaisin syömään eikä mitään vahinkoa tapahtunut.
Voi hyväntahtoista raasua kun joutuu välillä sietämään näitä meidän ketkujen metkuja...

Jalat ovat jo Debille täysin ok. Minä saan mm. harppoa koipieni kanssa sen yli ja vierestä miten tykkään eikä lattialla säkkituolissa lekottelevan miehenkään jalkojen kohdalla tehdä enää mitään kilpajuoksuspurttia. Välillä saa kyllä olla askelten kanssa varovainen kun Debi on kova kiehnäämään ja muutaman kerran ollaan jo meinattu mennä umpisolmulle.

Testasin eilen uutta kikkaa käsiin totuttamisessa. Aina kun sormi hipaisi Debin naamaa, se sai heti maitonapin. Eli, käsi on ok koska sitä seuraa positiivinen asia. Ainakin toivottavasti. Tätä täytyisi kyllä harjoittaa todella paljon että se alkaisi oikeasti toimia. We'll see...

Ei kissa voi pitää tomaattimurskasta, ei vaan voi. No mutta Debi voi!

Tänään väsätessäni ruokaa osasin odottaa että säilykepurkin avaaminen tuo paikalle lauman kissoja. Ajattelin sitten näyttää hupsuille että tää on hei tomaattisoossia ette te tätä halua ja laskin purkin lattialle. Ennen kuin ehdin huomata, alkoi Debi latkia murskaa naamariin. Kummallista.

Debi on astunut huiman edistysaskeleen; Sain koskettaa sen naamaa. Se uinui kiipeilypuun majassa, ja iiihan varovasti silitin sormenpäällä sen poskea. Tottakai Debi heräsi, mutta liian myöhään - Hymyilin jo sille voitonriemuisesti. Heiluttelin kuitenkin sormea leikkisästi sen lähellä ja varovasti tassu ojentui hipeltämään sormenpäätä vähän siihen malliin että tällähän vois vaikka leikkiä.

Debi on kyllä varsinainen hyvän tuulen otus. Omien kissojemme lisäksi se viihdyttää myös meitä ihmisiä ja sen askerteluja on hauska seurata. Tämän hetken kuumin juttu on yrittää näyttää yhtä isolta kuin Mosse. Debi siis syöksähtää uteliaan Mossen eteen keskelle olohuonetta ja pörhistää itsensä niin muhkekaksi kuin vain kykenee, selkä köyristettynä tietenkin. Sitten vielä päälle parit laukka-askeleet ja Mosse pinkoo kauhistuneena karkuun. Mutta vaan hetkeksi, sillä täytyyhän sitä nyt palata takaisin katsomaan moista näytöstä.

Otan muuten mielelläni vastaan vinkkejä erilaisista kanavista joiden kautta etsiä Debille omaa kotia :).

Debushka.

Debin viikko on mennyt leppoisasti muikkuja mutustellessa ja Mossen kanssa painiessa. Se onkin hyvä vastus isolle kattimaakarille, sillä se on tosi ketterä ja nopealiikkeinen. Onneksi sentään kaikki leikkituokiot eivät päädy Mossen osalta mihinkään epätoivoisiin nylkytyksiin - Se johtuukin varmaan siitä että Debillä on omanarvontunto kohdillaan eikä se anna runtata itseään ihan miten vain.

Raapimapuuhun kapuaminen sujuu jo aiempaa vikkelämmin. Sen sijaan ollaan pistetty merkille ettei Debi hyppää koskaan kovin korkealle. Matalaa ikkunalautaa korkeammalle se ei hyppää muuta kuin tasojen kuten nyt vaikka tuolien kautta. Omat kissat loikkaavat usein korkeahkon lipaston kautta hattuhyllylle torkkumaan mutta Debi jää alas kuikuilemaan hämmästyneenä eikä näytä edes harkitseva yrittämistä. Voihan olla - taas kerran - että se on vain varovainen, mutta katsellaan... Olen kyllä ennenkin kuullut kissoista jotka eivät vaan osaa/pysty hyppäämään korkealle.

Tajusin tänään että Debi ei ole hajottanut vielä mitään (öhmh... *kopkop). Mitään ei ole esimerkiksi pudonnut ja se ei vaan tee mitään jekkuja, mitä nyt kännykän laturin piuhaa järsii aamuisin. Eipä tuollaiselle lautassilmäiselle kaunosielulle voisikaan hermostua, varsinkin kun toisesta huokuu miten se vaan tahtoo olla mahdollisimman kiltti. Kilttikilttikiltti.

"IHANA tyttö!!!"

Voi Debi parkaa. Mosse (ruokailukuvan oikeanpuolimmainen jötkäle) on nyt pannut merkille hänen viehättävyytensä ja ilmeisesti käsittää kurnutukset, hurinat ja purinat lemmenkutsuina. Mosse yritti eilen useampaan otteeseen astua Debiä, ja eihän siitä mitään tule sillä 1. Kummatkin on leikattu ja 2. Debi vääntäytyy kärttyisänä alta pois.

Mosse on tehnyt tätä samaa Iinekselle siitä lähtien kun viimeksi mainittu tuli taloon, eli kuvio on entuudestaan tuttu. En sitten tiedä onko hepulla vielä vietit jäljellä kastroinnista huolimatta vai ovatko ne näitä epätoivoisia alistamis-yrityksiä. Tiedossa kun on että Mosse on vähän tossukka.

P.S Debistä ja maksaviipaleista tuli sittenkin ystäviä.

Varovainen luonne. Vähän. Ehkä.

Maksasta ei tullut Debin suosikkia. Kova nälkä sillä silti tuntui olevan, ja se tuijottikin maksahirmu- Iineksen lautasta siihen malliin kuin se ajattelisi: "Tuolla lautasella on pakko olla jotain hyvää kun noin maistuu."
Mielestäni ruokailevissa eläinporukoissa on jotain hirveän sympaattista ja otinkin kuvan miltä se mutustelutuokio meillä näyttää (kupposissa oli tuolla kertaa seitiä).

Välillä iskee pieni huoli että mahtaako Debillä olla tylsää kun omat naukulaisemme nukkuvat niin paljon. Iines on vain reilu vuoden Debiä vanhempi mutta on silti kova tyttö laiskottelemaan ja purkaa energiaa mieluiten iltamyöhällä kun taas Debi ottaa pikkutirsoja pitkin päivää. Eipä tuo kuitenkaan tunnu olevan ikävissään - Päinvastoin - Mutta parhaiten osaan kuvitella Debin kotiin jossa on villi, mahdollisesti sitä nuorempi kissa tai useampi. Debin suhtautumisesta koiriin ei muuten ole mitään tietoa.

Suhtautumisessa silittämiseen on tapahtunut jälleen pientä parannusta - Neiti ei spurttaa enää käden alta pois yhtä pikaisesti vaan siinä ehtii koskettaa jo muutakin kuin hännäpäätä. Sänkyyn Debi ei ole vielä uskaltautunut mutta aamulla ruokaa odotellessa se käy selvästi mielessään painia, hyppäisikö tuonne kinuamaan vai ei.

Avomies teki hauskan huomion; Debin kiipeäminen kiipeilypuuhun on melko kömpelöä. Omat katit ottavat kunnon spurtteja korkeuksiin mutta Debi kiipeää varovaisen harkitsevasti ja tasoille noustessaan se näyttää lähinnä murrosikäiseltä koululaiselta joka ähertää itsensä telinevoimistelupukille ensimmäistä kertaa. Eläinsuojeluyhdistyksen tiloissakin oli kyllä kiipeilypuu, joten Debi lienee vaan sellainen varovaisempi luonne. (En kyllä tiedä voiko ovenkarmia pitkin katonrajaan kiipeävää tyyppiä kutsua varovaiseksi......)

Tasaista menoa.

Olemme tulleet tasaiseen vaiheeseen!
Mitään erityistä ei siis ole tapahtunut suuntaan tai toiseen. Olen viikonlopun reissussa mutta avomies hoitaa tuota tiimiä kotona, ja toivoisinkin että palatessani olis jotain jänniä kuulumisia.
Debi söisi kyllä melkein mitä vaan. Puolisko sanoikin että Debin tekee liikuttavaksi mm. se, että omien kissojemme nirsoillessa milloin mistäkin Debi ottaa kyllä ilolla vastaan kaiken. Ja meidän mielestä se todella näyttää iloiselta; "No minä otan jos nuo kerran ei!".

Itselleni onkin alkanut tulla sellaisia hellyydenpuuskia ja mieli tekisi vaan rutistaa Debiä, mutta hillitsen itseni koska se nyt olisi vihovimeisintä mitä kannattaa tehdä. En tiedä tuleeko Debistä koskaan kissaa joka tulee syliin mutta se on ollut niin urhea ja edistyksekäs että mitä vaan voi tapahtua, uskon niin.

Iineksellä on kova työ kuningattaren paikkansa todistamisessa. Muuten neiti on oikein hyväkäytöksinen mutta on tehnyt silloin tällöin ruman tempun - Se tulee hellämielisesti ITSE puskemaan Debiä kunnes sekunnin kuluttua latasee tassulla raasua otsikkoon niin että kuuluu "PÄTS!". Tänään Iines ei ole onneksi ainakaan minun nähteni tehnyt sitä kertaakaan ja luulisi moisen loppuvan kokonaan jossain vaiheessa. Periaatteena onkin että ei puututtaisi kissojen välisiin pöhinöihin kun ne ovat tuommoista pehmotasoa.

Tietoisku: Debin suosikkisapuska on pakasteseiti. Ensi viikolla ajattelin kokeilla miten maksa menee kaupaksi, se kun noiden omien kattiloiden suurta herkkua.

P.S Kiitos kuvatoiveesta! Debi on niin liukas liikkeissään että välillä sen kuvaaminen on älyttömän vaikeaa, varsinkin ilman sitä saamarin salamaa. Tässä olis kuitenkin muutama otos.

Aikamoinen persoona.

Debillä on eräs vähän kummallinen, huvittava tapa. Kiehnätessään kinttuja vasten se saattaa yhtäkkiä kiertää käpälän/käpälät pohkeen ympärille ja näykkiä hampailla kevyesti ihon pintaa. En ole vielä keksinyt mikä sen tarkoitus on, jokin hellyysaggressio mikä lie.

Debiä saa jo vähän silitelläkin. Aina se tepastelee kosketuksen jälkeen varmuuden vuoksi vähän kauemmas mutta palaa pian jalkoihin pörräämään. Jalat onkin mystinen juttu - Jos ne ovat tukevasti maan pinnalla ja ihminen seisoo suorassa, se kieppuu jaloissa riesaksi asti. Mutta jos jalka on koholla se pitää ainakin metrin pari etäisyyttä. Se ei myöskään lähesty jos olen kyykistynyt.

Koitinkin tänään vähän totuttaa sitä jalkoihin maitonappien avulla. Siirsin herkkua joka kerta vähän lähemmäksi jalkaani ja lopulta jalkaterän päälle - Siitä se popsi sen urheasti ja tuli vielä puskemaan varpaitakin extran toivossa.

Debi on päässyt jo vierailemaan Mossen Pesulassakin. Se pökkäsi kevyesti otsallaan Mossea ja Mosse aloitti puunaamisen - Korvat, otsan ja silmäkulmat. Iines kyräili kauempaa ensin vähän nyrpeän näköisenä mutta haukotteli sitten asialle chillisti ja odotti vuoroaan. Nyt karvaperseet nukkuvat sikeästi kaikki kolme - Iines nojatuolissa, Mosse lattiatyynyllä, Debi kiipeilypuun ylimmässä mökissä.

No, mitä sais olla?

Debi tuntuu olevan koko ajan kovasti jotain vailla. Se onkin alkanut puskea vimmatusti, ja puskisi mielellään rajusti myös noita omia kattejamme mutta ne tuppaavat hämmentymään näin aikaisista kiintymyksenosoituksista.

Olin aluksi siinä luulossa, että Debi on hyvin hiljainen mutta päin mäntyä meni - Milloin se kurnuttelee, milloin mouruaa ja jollottaa kumeasti, muutamat lokkien kääkätystä muistuttavat äänetkin on päästetty mutta useimmiten se ihan vaan maukuu - Loud and clear. Etenkin parvekkeen verkon läpi kurkkiessa täytyy huudella kovaa.

Ruoka maistuu aika mukavasti, etenkin jauheliha, kun taas raksut ei ole kiinnostaneet läheskään siinä määrin mitä omat kissat niitä rohmuaisi. Aluksi Debi tungeksikin ruokapaikalla kuin nälkäinen lapsi mutta saatuaan muilta ruokailijoilta ruotuunpistävät läpsäisyt kunnioittaa kyllä niiden ruokarauhaa. Debi onkin sovittelevan oloinen luonne eikä se missään nimessä haasta riitaa, leikkiinkutsutkin on kilttejä vihjailuja. Se taitaa tietää olevansa nuorimmainen.

Kohtapuoliin kun me ihmiset on menty unille, on odotettavissa päätöntä ravaamista. Ainakin viime yönä Debi ja Iines löysivät yhteisen harrastuksen eli toistensa jahtaamisen vuoronperään. Onneksi neliöitä piisaa, muuten olis kissanmuotoisia reikiä seinissä.

Se liikkuu!

Huimaa edistystä.

Olin eilen vakuuttunut siitä ettei Debi liikahda huoneesta ainakaan viikkoon mutta yhtäkkiä se alkoi tehdä pieniä retkiä oven suuhun ja siitä takaisin piilopaikkaan, kunnes iltamyöhällä innostui hiipparoimaan muuallekin asuntoon. Se ihastui olohuonen mattoon ja piehtaroi siinä autuaan näköisenä kissanminttuhiiren kanssa.

Siinä olikin omilla kissoilla hämmästeltävää. Iines tuijotti sitä herkeämättä kiipeilypuun ylhäisestä mökistä ja Mosse otti mukavan asennon kuin olisi hyväkin leffa ollut alkamassa. Mosse selvästi tykkääkin Debistä mutta Iineksellä on sulatteluvaikeuksia - Tulokkaalle pitää murista ja sähistä vähän joka käänteessä, mutta mitään sen suurempaa draamaa ei ole ilmennyt.

Debi on osoittautunut yllättävän kovaääniseksi. Kun avasin tänään verkotetun parvekkeen oven, se jumittui oven suuhun, katseli minua hämmästyneenä ja maukui kummastuneena. Parveke on kuitenkin vielä vähän liian jännä paikka kadulta kantautuvine kovine äänineen ja välillä pitää luikkia takaisin turvalliseen piilopaikkaan.

Debistä huomaa äkkiä ettei se ole mikään vihainen ärrimurri. Ihmisarkuus on pelkkä pintaraapaisu ja oikeasti neiti on rohkea ja leikkisä, ja leikin varjolla lähestyy meitä ihmisiäkin vähän (myös sormen päästä tarjottu ranskankermanokare toimii). Ja onhan Debillä noita ulkoisiakin avuja - Pitkät hoikat koivet kuin itämaisilla roduilla, suuuuret silmät ja kirjava turkki. Nyt onkin jo kuvia todisteena.

Eka vuorokausi.

Autolla taitettu Kouvola-Lappeenranta- väli meni hyvin. Debi nukkui boksissaan mutta auton pysähtyessä maukaisi pari kertaa vaativasti ja töllisteli ihmeissään autoa boksin raoista. Kotona eteisessä maukuminen vasta yltyikin, varsinkin nähdessään meidän omat kattilat. Se oli selvä morjestus.

Boksista päästyään Debi suuntasi suoraa päätä kirjahyllyn taakse ja paketoi itsensä sinne ilmiömäiseen asentoon. Yritin pehmoisesti löpisten selittää sille että olis meillä mukavampiakin paikkoja kuten vaikka auki oleva lakanakaappi, mutta tyttö piti päänsä.

Mossea ja Iinestä tuollainen mystinen piilottelija kiehtoi tietysti kovasti ja kävivät välillä hiippailemassa ja haistelemassa kaapin edustalla. Iines taisi vähän sähistäkin mutta palasi aina uudestaan hämmästelemään tulokasta.

Laitoin yöksi huoneeseen hiekkalaatikon, vesikupin ja raksuja, ja oven kiinni.

Aamulla omat kissat olivat liimanneet nenänsä oveen ja halusivat innokkaasti päästä suljettuun huoneeseen. Debi olikin vaihtanut paikkaa - Lakanakaappi oli kelvannut. Siellä perällä se kyhjötti ja tuijotti meitä isoilla pyöreillä silmillään. Tarjosin sille sormen päästä vähän kissanruoan kastiketta ja kelpasihan se. Debi pelkää kättä kovasti, mutta eläintalon hoitajan mukaan antaa kyllä tutun ihmisen vähän silittää jos se vaan ei ehdi huomata kättä ensin. Koska Debi viihtyy toisten kissojen joukossa, toiveena olisikin että nuo omat paijattavat otukset toimisivat sille esimerkkeinä, "Hei tsiigaa nää on ihan jees!".

Mutta takaisin Debi huoneeseen - Ovi on nyt raollaan mutta neiti kyyhöttää patsasmaisesti edelleen piilossa, jälleen sulloutuneena sinne hyllyn taakse. Lupaan lisätä kuvia myöhemmin, ihan näin alkuvaiheessa en raaski ahdistella toista kameralla.

Debi on 2- vuotias arka tyttökissa joka tuli meille Kouvolan eläinsuojeluyhdistykseltä kotihoitoon, ja on meillä keräämässä rohkeutta ja harjoittelemassa ihmisiin luottamista. Debi etsii siis ikiomaa kotia, ja ehkä se löytyykin paremmin kun mimmi vähän rohkaistuu.

Kommentit ynnä muut on enemmän kuin tervetulleita - Debi tarvitsee tsemppiä!