Tasaista menoa.

Olemme tulleet tasaiseen vaiheeseen!
Mitään erityistä ei siis ole tapahtunut suuntaan tai toiseen. Olen viikonlopun reissussa mutta avomies hoitaa tuota tiimiä kotona, ja toivoisinkin että palatessani olis jotain jänniä kuulumisia.
Debi söisi kyllä melkein mitä vaan. Puolisko sanoikin että Debin tekee liikuttavaksi mm. se, että omien kissojemme nirsoillessa milloin mistäkin Debi ottaa kyllä ilolla vastaan kaiken. Ja meidän mielestä se todella näyttää iloiselta; "No minä otan jos nuo kerran ei!".

Itselleni onkin alkanut tulla sellaisia hellyydenpuuskia ja mieli tekisi vaan rutistaa Debiä, mutta hillitsen itseni koska se nyt olisi vihovimeisintä mitä kannattaa tehdä. En tiedä tuleeko Debistä koskaan kissaa joka tulee syliin mutta se on ollut niin urhea ja edistyksekäs että mitä vaan voi tapahtua, uskon niin.

Iineksellä on kova työ kuningattaren paikkansa todistamisessa. Muuten neiti on oikein hyväkäytöksinen mutta on tehnyt silloin tällöin ruman tempun - Se tulee hellämielisesti ITSE puskemaan Debiä kunnes sekunnin kuluttua latasee tassulla raasua otsikkoon niin että kuuluu "PÄTS!". Tänään Iines ei ole onneksi ainakaan minun nähteni tehnyt sitä kertaakaan ja luulisi moisen loppuvan kokonaan jossain vaiheessa. Periaatteena onkin että ei puututtaisi kissojen välisiin pöhinöihin kun ne ovat tuommoista pehmotasoa.

Tietoisku: Debin suosikkisapuska on pakasteseiti. Ensi viikolla ajattelin kokeilla miten maksa menee kaupaksi, se kun noiden omien kattiloiden suurta herkkua.

P.S Kiitos kuvatoiveesta! Debi on niin liukas liikkeissään että välillä sen kuvaaminen on älyttömän vaikeaa, varsinkin ilman sitä saamarin salamaa. Tässä olis kuitenkin muutama otos.

Aikamoinen persoona.

Debillä on eräs vähän kummallinen, huvittava tapa. Kiehnätessään kinttuja vasten se saattaa yhtäkkiä kiertää käpälän/käpälät pohkeen ympärille ja näykkiä hampailla kevyesti ihon pintaa. En ole vielä keksinyt mikä sen tarkoitus on, jokin hellyysaggressio mikä lie.

Debiä saa jo vähän silitelläkin. Aina se tepastelee kosketuksen jälkeen varmuuden vuoksi vähän kauemmas mutta palaa pian jalkoihin pörräämään. Jalat onkin mystinen juttu - Jos ne ovat tukevasti maan pinnalla ja ihminen seisoo suorassa, se kieppuu jaloissa riesaksi asti. Mutta jos jalka on koholla se pitää ainakin metrin pari etäisyyttä. Se ei myöskään lähesty jos olen kyykistynyt.

Koitinkin tänään vähän totuttaa sitä jalkoihin maitonappien avulla. Siirsin herkkua joka kerta vähän lähemmäksi jalkaani ja lopulta jalkaterän päälle - Siitä se popsi sen urheasti ja tuli vielä puskemaan varpaitakin extran toivossa.

Debi on päässyt jo vierailemaan Mossen Pesulassakin. Se pökkäsi kevyesti otsallaan Mossea ja Mosse aloitti puunaamisen - Korvat, otsan ja silmäkulmat. Iines kyräili kauempaa ensin vähän nyrpeän näköisenä mutta haukotteli sitten asialle chillisti ja odotti vuoroaan. Nyt karvaperseet nukkuvat sikeästi kaikki kolme - Iines nojatuolissa, Mosse lattiatyynyllä, Debi kiipeilypuun ylimmässä mökissä.

No, mitä sais olla?

Debi tuntuu olevan koko ajan kovasti jotain vailla. Se onkin alkanut puskea vimmatusti, ja puskisi mielellään rajusti myös noita omia kattejamme mutta ne tuppaavat hämmentymään näin aikaisista kiintymyksenosoituksista.

Olin aluksi siinä luulossa, että Debi on hyvin hiljainen mutta päin mäntyä meni - Milloin se kurnuttelee, milloin mouruaa ja jollottaa kumeasti, muutamat lokkien kääkätystä muistuttavat äänetkin on päästetty mutta useimmiten se ihan vaan maukuu - Loud and clear. Etenkin parvekkeen verkon läpi kurkkiessa täytyy huudella kovaa.

Ruoka maistuu aika mukavasti, etenkin jauheliha, kun taas raksut ei ole kiinnostaneet läheskään siinä määrin mitä omat kissat niitä rohmuaisi. Aluksi Debi tungeksikin ruokapaikalla kuin nälkäinen lapsi mutta saatuaan muilta ruokailijoilta ruotuunpistävät läpsäisyt kunnioittaa kyllä niiden ruokarauhaa. Debi onkin sovittelevan oloinen luonne eikä se missään nimessä haasta riitaa, leikkiinkutsutkin on kilttejä vihjailuja. Se taitaa tietää olevansa nuorimmainen.

Kohtapuoliin kun me ihmiset on menty unille, on odotettavissa päätöntä ravaamista. Ainakin viime yönä Debi ja Iines löysivät yhteisen harrastuksen eli toistensa jahtaamisen vuoronperään. Onneksi neliöitä piisaa, muuten olis kissanmuotoisia reikiä seinissä.

Se liikkuu!

Huimaa edistystä.

Olin eilen vakuuttunut siitä ettei Debi liikahda huoneesta ainakaan viikkoon mutta yhtäkkiä se alkoi tehdä pieniä retkiä oven suuhun ja siitä takaisin piilopaikkaan, kunnes iltamyöhällä innostui hiipparoimaan muuallekin asuntoon. Se ihastui olohuonen mattoon ja piehtaroi siinä autuaan näköisenä kissanminttuhiiren kanssa.

Siinä olikin omilla kissoilla hämmästeltävää. Iines tuijotti sitä herkeämättä kiipeilypuun ylhäisestä mökistä ja Mosse otti mukavan asennon kuin olisi hyväkin leffa ollut alkamassa. Mosse selvästi tykkääkin Debistä mutta Iineksellä on sulatteluvaikeuksia - Tulokkaalle pitää murista ja sähistä vähän joka käänteessä, mutta mitään sen suurempaa draamaa ei ole ilmennyt.

Debi on osoittautunut yllättävän kovaääniseksi. Kun avasin tänään verkotetun parvekkeen oven, se jumittui oven suuhun, katseli minua hämmästyneenä ja maukui kummastuneena. Parveke on kuitenkin vielä vähän liian jännä paikka kadulta kantautuvine kovine äänineen ja välillä pitää luikkia takaisin turvalliseen piilopaikkaan.

Debistä huomaa äkkiä ettei se ole mikään vihainen ärrimurri. Ihmisarkuus on pelkkä pintaraapaisu ja oikeasti neiti on rohkea ja leikkisä, ja leikin varjolla lähestyy meitä ihmisiäkin vähän (myös sormen päästä tarjottu ranskankermanokare toimii). Ja onhan Debillä noita ulkoisiakin avuja - Pitkät hoikat koivet kuin itämaisilla roduilla, suuuuret silmät ja kirjava turkki. Nyt onkin jo kuvia todisteena.

Eka vuorokausi.

Autolla taitettu Kouvola-Lappeenranta- väli meni hyvin. Debi nukkui boksissaan mutta auton pysähtyessä maukaisi pari kertaa vaativasti ja töllisteli ihmeissään autoa boksin raoista. Kotona eteisessä maukuminen vasta yltyikin, varsinkin nähdessään meidän omat kattilat. Se oli selvä morjestus.

Boksista päästyään Debi suuntasi suoraa päätä kirjahyllyn taakse ja paketoi itsensä sinne ilmiömäiseen asentoon. Yritin pehmoisesti löpisten selittää sille että olis meillä mukavampiakin paikkoja kuten vaikka auki oleva lakanakaappi, mutta tyttö piti päänsä.

Mossea ja Iinestä tuollainen mystinen piilottelija kiehtoi tietysti kovasti ja kävivät välillä hiippailemassa ja haistelemassa kaapin edustalla. Iines taisi vähän sähistäkin mutta palasi aina uudestaan hämmästelemään tulokasta.

Laitoin yöksi huoneeseen hiekkalaatikon, vesikupin ja raksuja, ja oven kiinni.

Aamulla omat kissat olivat liimanneet nenänsä oveen ja halusivat innokkaasti päästä suljettuun huoneeseen. Debi olikin vaihtanut paikkaa - Lakanakaappi oli kelvannut. Siellä perällä se kyhjötti ja tuijotti meitä isoilla pyöreillä silmillään. Tarjosin sille sormen päästä vähän kissanruoan kastiketta ja kelpasihan se. Debi pelkää kättä kovasti, mutta eläintalon hoitajan mukaan antaa kyllä tutun ihmisen vähän silittää jos se vaan ei ehdi huomata kättä ensin. Koska Debi viihtyy toisten kissojen joukossa, toiveena olisikin että nuo omat paijattavat otukset toimisivat sille esimerkkeinä, "Hei tsiigaa nää on ihan jees!".

Mutta takaisin Debi huoneeseen - Ovi on nyt raollaan mutta neiti kyyhöttää patsasmaisesti edelleen piilossa, jälleen sulloutuneena sinne hyllyn taakse. Lupaan lisätä kuvia myöhemmin, ihan näin alkuvaiheessa en raaski ahdistella toista kameralla.

Debi on 2- vuotias arka tyttökissa joka tuli meille Kouvolan eläinsuojeluyhdistykseltä kotihoitoon, ja on meillä keräämässä rohkeutta ja harjoittelemassa ihmisiin luottamista. Debi etsii siis ikiomaa kotia, ja ehkä se löytyykin paremmin kun mimmi vähän rohkaistuu.

Kommentit ynnä muut on enemmän kuin tervetulleita - Debi tarvitsee tsemppiä!