Ei kissa voi pitää tomaattimurskasta, ei vaan voi. No mutta Debi voi!

Tänään väsätessäni ruokaa osasin odottaa että säilykepurkin avaaminen tuo paikalle lauman kissoja. Ajattelin sitten näyttää hupsuille että tää on hei tomaattisoossia ette te tätä halua ja laskin purkin lattialle. Ennen kuin ehdin huomata, alkoi Debi latkia murskaa naamariin. Kummallista.

Debi on astunut huiman edistysaskeleen; Sain koskettaa sen naamaa. Se uinui kiipeilypuun majassa, ja iiihan varovasti silitin sormenpäällä sen poskea. Tottakai Debi heräsi, mutta liian myöhään - Hymyilin jo sille voitonriemuisesti. Heiluttelin kuitenkin sormea leikkisästi sen lähellä ja varovasti tassu ojentui hipeltämään sormenpäätä vähän siihen malliin että tällähän vois vaikka leikkiä.

Debi on kyllä varsinainen hyvän tuulen otus. Omien kissojemme lisäksi se viihdyttää myös meitä ihmisiä ja sen askerteluja on hauska seurata. Tämän hetken kuumin juttu on yrittää näyttää yhtä isolta kuin Mosse. Debi siis syöksähtää uteliaan Mossen eteen keskelle olohuonetta ja pörhistää itsensä niin muhkekaksi kuin vain kykenee, selkä köyristettynä tietenkin. Sitten vielä päälle parit laukka-askeleet ja Mosse pinkoo kauhistuneena karkuun. Mutta vaan hetkeksi, sillä täytyyhän sitä nyt palata takaisin katsomaan moista näytöstä.

Otan muuten mielelläni vastaan vinkkejä erilaisista kanavista joiden kautta etsiä Debille omaa kotia :).

Debushka.

Debin viikko on mennyt leppoisasti muikkuja mutustellessa ja Mossen kanssa painiessa. Se onkin hyvä vastus isolle kattimaakarille, sillä se on tosi ketterä ja nopealiikkeinen. Onneksi sentään kaikki leikkituokiot eivät päädy Mossen osalta mihinkään epätoivoisiin nylkytyksiin - Se johtuukin varmaan siitä että Debillä on omanarvontunto kohdillaan eikä se anna runtata itseään ihan miten vain.

Raapimapuuhun kapuaminen sujuu jo aiempaa vikkelämmin. Sen sijaan ollaan pistetty merkille ettei Debi hyppää koskaan kovin korkealle. Matalaa ikkunalautaa korkeammalle se ei hyppää muuta kuin tasojen kuten nyt vaikka tuolien kautta. Omat kissat loikkaavat usein korkeahkon lipaston kautta hattuhyllylle torkkumaan mutta Debi jää alas kuikuilemaan hämmästyneenä eikä näytä edes harkitseva yrittämistä. Voihan olla - taas kerran - että se on vain varovainen, mutta katsellaan... Olen kyllä ennenkin kuullut kissoista jotka eivät vaan osaa/pysty hyppäämään korkealle.

Tajusin tänään että Debi ei ole hajottanut vielä mitään (öhmh... *kopkop). Mitään ei ole esimerkiksi pudonnut ja se ei vaan tee mitään jekkuja, mitä nyt kännykän laturin piuhaa järsii aamuisin. Eipä tuollaiselle lautassilmäiselle kaunosielulle voisikaan hermostua, varsinkin kun toisesta huokuu miten se vaan tahtoo olla mahdollisimman kiltti. Kilttikilttikiltti.

"IHANA tyttö!!!"

Voi Debi parkaa. Mosse (ruokailukuvan oikeanpuolimmainen jötkäle) on nyt pannut merkille hänen viehättävyytensä ja ilmeisesti käsittää kurnutukset, hurinat ja purinat lemmenkutsuina. Mosse yritti eilen useampaan otteeseen astua Debiä, ja eihän siitä mitään tule sillä 1. Kummatkin on leikattu ja 2. Debi vääntäytyy kärttyisänä alta pois.

Mosse on tehnyt tätä samaa Iinekselle siitä lähtien kun viimeksi mainittu tuli taloon, eli kuvio on entuudestaan tuttu. En sitten tiedä onko hepulla vielä vietit jäljellä kastroinnista huolimatta vai ovatko ne näitä epätoivoisia alistamis-yrityksiä. Tiedossa kun on että Mosse on vähän tossukka.

P.S Debistä ja maksaviipaleista tuli sittenkin ystäviä.

Varovainen luonne. Vähän. Ehkä.

Maksasta ei tullut Debin suosikkia. Kova nälkä sillä silti tuntui olevan, ja se tuijottikin maksahirmu- Iineksen lautasta siihen malliin kuin se ajattelisi: "Tuolla lautasella on pakko olla jotain hyvää kun noin maistuu."
Mielestäni ruokailevissa eläinporukoissa on jotain hirveän sympaattista ja otinkin kuvan miltä se mutustelutuokio meillä näyttää (kupposissa oli tuolla kertaa seitiä).

Välillä iskee pieni huoli että mahtaako Debillä olla tylsää kun omat naukulaisemme nukkuvat niin paljon. Iines on vain reilu vuoden Debiä vanhempi mutta on silti kova tyttö laiskottelemaan ja purkaa energiaa mieluiten iltamyöhällä kun taas Debi ottaa pikkutirsoja pitkin päivää. Eipä tuo kuitenkaan tunnu olevan ikävissään - Päinvastoin - Mutta parhaiten osaan kuvitella Debin kotiin jossa on villi, mahdollisesti sitä nuorempi kissa tai useampi. Debin suhtautumisesta koiriin ei muuten ole mitään tietoa.

Suhtautumisessa silittämiseen on tapahtunut jälleen pientä parannusta - Neiti ei spurttaa enää käden alta pois yhtä pikaisesti vaan siinä ehtii koskettaa jo muutakin kuin hännäpäätä. Sänkyyn Debi ei ole vielä uskaltautunut mutta aamulla ruokaa odotellessa se käy selvästi mielessään painia, hyppäisikö tuonne kinuamaan vai ei.

Avomies teki hauskan huomion; Debin kiipeäminen kiipeilypuuhun on melko kömpelöä. Omat katit ottavat kunnon spurtteja korkeuksiin mutta Debi kiipeää varovaisen harkitsevasti ja tasoille noustessaan se näyttää lähinnä murrosikäiseltä koululaiselta joka ähertää itsensä telinevoimistelupukille ensimmäistä kertaa. Eläinsuojeluyhdistyksen tiloissakin oli kyllä kiipeilypuu, joten Debi lienee vaan sellainen varovaisempi luonne. (En kyllä tiedä voiko ovenkarmia pitkin katonrajaan kiipeävää tyyppiä kutsua varovaiseksi......)