sunnuntai 24. elokuuta 2008

Aikamoinen persoona.

Debillä on eräs vähän kummallinen, huvittava tapa. Kiehnätessään kinttuja vasten se saattaa yhtäkkiä kiertää käpälän/käpälät pohkeen ympärille ja näykkiä hampailla kevyesti ihon pintaa. En ole vielä keksinyt mikä sen tarkoitus on, jokin hellyysaggressio mikä lie.

Debiä saa jo vähän silitelläkin. Aina se tepastelee kosketuksen jälkeen varmuuden vuoksi vähän kauemmas mutta palaa pian jalkoihin pörräämään. Jalat onkin mystinen juttu - Jos ne ovat tukevasti maan pinnalla ja ihminen seisoo suorassa, se kieppuu jaloissa riesaksi asti. Mutta jos jalka on koholla se pitää ainakin metrin pari etäisyyttä. Se ei myöskään lähesty jos olen kyykistynyt.

Koitinkin tänään vähän totuttaa sitä jalkoihin maitonappien avulla. Siirsin herkkua joka kerta vähän lähemmäksi jalkaani ja lopulta jalkaterän päälle - Siitä se popsi sen urheasti ja tuli vielä puskemaan varpaitakin extran toivossa.

Debi on päässyt jo vierailemaan Mossen Pesulassakin. Se pökkäsi kevyesti otsallaan Mossea ja Mosse aloitti puunaamisen - Korvat, otsan ja silmäkulmat. Iines kyräili kauempaa ensin vähän nyrpeän näköisenä mutta haukotteli sitten asialle chillisti ja odotti vuoroaan. Nyt karvaperseet nukkuvat sikeästi kaikki kolme - Iines nojatuolissa, Mosse lattiatyynyllä, Debi kiipeilypuun ylimmässä mökissä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat tosi hauskasti. Debi tuntuu olevan aikamoinen persoona. Tiedätkö, mistä Debi alunperin löydettiin? Onko sen ikä (2 vuotta) tiedossa vai eläinsuojeluyhdistyksen arvaus?

Rumaa ruokaa kirjoitti...

Kiitti :)! En tiedä tarkemmin mistä Debi on löydetty, mutta se jäi pentueesta ainoana jäljelle (muut saivat kodin, Debi ei) ja palautui eläinsuojeluyhdistykselle. Siellä se on siis elellyt melkein koko elämänsä. Debin pienessä kirjasessa lukee sen syntyneen toukokuussa 2006, eli päiväntarkkaa tietoa ei oo.

Anonyymi kirjoitti...

Jokohan saisi kuulla jatkoa Debin kuulumisille? Lisää kuviakin kaivattaisiin. Voisitkohan yrittää ottaa vaikka päivänvalossa, niin ei tule "salamavalosilmiä".