Olin eilen vakuuttunut siitä ettei Debi liikahda huoneesta ainakaan viikkoon mutta yhtäkkiä se alkoi tehdä pieniä retkiä oven suuhun ja siitä takaisin piilopaikkaan, kunnes iltamyöhällä innostui hiipparoimaan muuallekin asuntoon. Se ihastui olohuonen mattoon ja piehtaroi siinä autuaan näköisenä kissanminttuhiiren kanssa.
Siinä olikin omilla kissoilla hämmästeltävää. Iines tuijotti sitä herkeämättä kiipeilypuun ylhäisestä mökistä ja Mosse otti mukavan asennon kuin olisi hyväkin leffa ollut alkamassa. Mosse selvästi tykkääkin Debistä mutta Iineksellä on sulatteluvaikeuksia - Tulokkaalle pitää murista ja sähistä vähän joka käänteessä, mutta mitään sen suurempaa draamaa ei ole ilmennyt.
Debi on osoittautunut yllättävän kovaääniseksi. Kun avasin tänään verkotetun parvekkeen oven, se jumittui oven suuhun, katseli minua hämmästyneenä ja maukui kummastuneena. Parveke on kuitenkin vielä vähän liian jännä paikka kadulta kantautuvine kovine äänineen ja välillä pitää luikkia takaisin turvalliseen piilopaikkaan.
Debistä huomaa äkkiä ettei se ole mikään vihainen ärrimurri. Ihmisarkuus on pelkkä pintaraapaisu ja oikeasti neiti on rohkea ja leikkisä, ja leikin varjolla lähestyy meitä ihmisiäkin vähän (myös sormen päästä tarjottu ranskankermanokare toimii). Ja onhan Debillä noita ulkoisiakin avuja - Pitkät hoikat koivet kuin itämaisilla roduilla, suuuuret silmät ja kirjava turkki. Nyt onkin jo kuvia todisteena.
1 kommentti:
Sangen kaunis neitokainen on Debi, kovasti rohkaisurapsutuksia kaunottarelle.
Lähetä kommentti